Leijonien GM:nä työskentelevä Jere Lehtinen kuului luonnollisesti uudenvuodenpäivänä Dallasin Cotton Bowl Stadiumilla pelatun Dallas Starsin ja Nashville Predatorsin välisen NHL:n Winter Classic -ottelun kunniavieraisiin.

Koko komean NHL-uransa Starsia edustanut Lehtinen ihastelee Dallasin kiekkokulttuurissa tapahtunutta kehitystä.

– Tämä on uskomatonta ja mahtavaa samaan aikaan. Kaikki alkoi täällä 1993. Kun tulin Dallasiin 1995, niin täällä ei juurikaan ollut edes kaukaloita. Laji on kasvanut, ja nyt pääsemme maistamaan ulkoilmajääkiekkoa. Tämä on hienoa, Lehtinen hehkuttaa NHL:n suomenkielisillä sivuilla julkaistussa haastattelussa ja jatkaa:

– Ottelu on merkki arvostuksesta sitä kohtaan, mitä Stars on tehnyt jääkiekon kasvun eteen. Fanimäärä ja juniorikiekkoilu ovat kasvaneet. Tämä on valtava juttu Dallasin kaupungille ja koko Teksasille. Eikä pelkästään jääkiekolle vaan yleensä kaikelle urheilulle Teksasissa.

Stanley Cupin Stars-paidassa 1999 voittanut, sekä kolme kertaa taalaliigan parhaan puolustavan hyökkääjän Selke Trophylla palkittu Lehtinen ihastelee myös joukkueen suomalaistaitureita Esa Lindelliä, Roope Hintziä ja Miro Heiskasta.

Suurimman vaikutuksen vaikuttaa tehneen toista kauttaan NHL:ssä pelaava Heiskanen.

– Monien pelaajien on vaikea pitää tasoa yllä toisella kaudella ja jopa parantaa, mutta Miro on tehnyt sen. Miro on tasainen. Hänen huonotkin päivänsä ovat aika hyviä, eikä niitä ole juuri ollut. Monesti sitä vain ihmettelee kuinka hyvä hän on. Hänellä on loistava tulevaisuus, Lehtinen hehkuttaa ja toteaa huomanneensa nuorukaisen kyvyt jo ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistä:

– Kun menin ensimmäisen kerran katsomaan hänen joukkuettaan (HIFK), niin olin seuraamassa muita pelaaja maajoukkuetta varten. Katsoin, että kuka tuo poika on. Hän nousi esiin niin monta kertaa jo ennen kuin hänet oli varattu NHL:ään.

Stars varasi Heiskasen kesän 2017 NHL Draftissa koko tilaisuuden kolmantena, mutta nuorukainen malttoi pelata vielä seuraavan sesongin Euroopassa.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että ratkaisu oli oikea. Kuluvalla kaudella pelaamissaan 41 ottelussa Heiskanen on nakutellut 22 (7+15) tehopistettä.