Päävalmentaja Bruce Cassidy on kommentoinut aivotärähdyksestä kärsivän Tuukka Raskin tilannetta medialle.

Cassidy kertoi tiistaina, että joukkueen suomalaistähti on palannut jo jäälle, mutta hän on harjoitellut toistaiseksi yksin. Paluu tositoimiin tapahtunee kuitenkin vielä tammikuun aikana, mutta Raskin ei odoteta pelaavan ainakaan vielä tällä viikolla.

– Tuukka luisteli tänään. Näyttää siltä, että hänellä menee hyvin ja se on tärkeää, Cassidy kertoi.

Rask on huilannut aivotärähdyksen vuoksi kolme ottelua. Kuluvalla kaudella hän on esiintynyt 25 ottelussa torjuntaprosentilla 92,5.