Mestis-seura Imatran Ketterä on solminut jatkosopimuksen päävalmentajansa Maso Lehtosen kanssa.

31-vuotias mestarivalmentaja jatkaa Imatralla tuoreen sopimuksensa mukaan ensi kauden loppuun saakka. Nuori päävalmentaja on nostanut Ketterän nopeasti Mestiksen kestomenestyjäksi. Viime kausi päättyi Lehtosen alaisuudessa Mestiksen mestaruusjuhliin, minkä lisäksi joukkue nappasi tällä ja viime kaudella voitot myös Suomen Cupista.

Kolmatta kauttaan Ketterää käskyttävä Lehtonen otti jatkosopimuksen vastaan ilolla.

– Vuodeksi tänne ensin tultiin ja nyt alkaa neljäs vuosi. Ei voi olla kuin tyytyväinen tähän, että seurajohto halusi jatkaa yhteistyötä ja itsekin halusin jatkaa. Olen todella viihtynyt ja imatralaistunut sillä tavalla, että tämä on minulle koti ja viihdyn joka päivä täällä. Tämä on ihan mahtava paikka asua ja elää, mikä on tärkeä asia. Hyviä ystäviä ja tuttuja kaukalon ulkopuolella on tullut paljon, elämässä arki sujuu täällä minun mielestäni hyvin, Lehtonen kommentoi jatkopestiään Ketterän verkkosivuilla.

Imatralaiset löytyvät tällä hetkellä Mestiksen sarjataulukon kakkospaikalta. Joukkue on jäänyt kärkipaikkaa pitävästä Tampereen Kooveesta kahdeksan pisteen päähän.