Kuudetta kauttaan KHL:ssä pelaava Jokerit ei riemastunut eri medioissa keskiviikkona 19.helmikuuta julkaistuihin uutisiin.

Artikkeleiden pohjana oli tammi-helmikuussa 2018 kerätyn materiaalin perusteella tehty tutkimus, jonka tavoitteena oli seuran tiedotteen mukaan tuottaa tietoa Jokereiden seuraamisesta, sekä kysyä kävijöiden mielipiteitä KHL:stä ja Jokereiden kotiottelutapahtumista.

Seuran mukaan kyselyn vastauksista ilmeni, että vastaajista 70 prosentin mielestä Jokereiden siirtyminen Liigasta KHL:ään oli hyvä asia, 56 prosentilla käyminen otteluissa oli lisääntynyt siirron myötä ja vain alle neljännes toivoi paluuta takaisin Liigaan.

Jokerit ei riemastunut tutkimuksen perusteella tehdyistä tulkinnoista ja lisäksi seura muistuttaa, ettei sen tilanne ole enää sama kuin kaksi vuotta sitten.

– Jokereiden toiminnassa on muuttunut moni asia kyselyn tekohetken eli alkuvuoden 2018 jälkeen, kun seura viime keväänä ja kesänä siirtyi uuteen omistukseen. Seuran tavoitteena on kehittää toimintaansa edelleen Euroopan kovimmassa jääkiekkoliigassa, joka on yleisön suosiossa Suomessa, tiedotteessa todetaan.

Lisäksi seura halusi korjata tutkimuksessa olleen asiavirheen, jonka mukaan sen ja KHL:n välinen sopimus olisi voimassa kevääseen 2022 asti.

Sopimus on määräajan sijaan voimassa toistaiseksi.

Jokereilla on kuluvaa KHL-runkosarjakautta jäljellä vielä kolme ottelua. Sarjan pudotuspelit käynnistyvät 1.maaliskuuta.