Koronaviruksen vaikutukset ovat viime päivinä entisestään voimistuneet myös jääkiekkomaailmassa.

Torstaina Sveitsin pääsarja NLA kertoi kautensa peruuntumisesta. Ennen Sveitsiä kiekkosesonki on laitettu pakettiin jo Saksassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Norjassa, Puolassa, sekä monikansallisessa EBEL-liigassa.

Lisäksi useissa maissa kausi on keskeytetty, eikä jatkosta ole tietoa.

Sveitsissä on tarkoitus järjestää 8.toukokuuta alkaen miesten MM-kilpailut, mutta turnauksen toteutuminen vaikuttaa tällä hetkellä erittäin epävarmalta.

Swiss Hockey Newsin mukaan Sveitsin terveysviraston johtaja Daniel Koch kertoo, että lähellä Italian rajaa sijaitsevassa Ticinon kantonissa jo julistettu hätätila laajennetaan pian koko maahan.

– Tämä (koronavirus) on nyt saavuttanut Sveitsin ja kyse on nyt kaikkien haavoittuvimmassa asemassa olevien suojelemisesta, Koch toteaa.

Maan terveysvirasto kertoo lisätietoja asiasta seuraavan kerran perjantaina.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on aiemmin kertonut päättävänsä MM-kisojen kohtalosta viimeistään huhtikuun puolivälissä.