JYPin Liiga-joukkueen taustalla oleva JYP Jyväskylä Oy kertoo päässeensä pelaajien kanssa sopuun palkkojen leikkauksista tulevalle kaudelle.

Jyväskyläläisseuran nettisivulla julkaistun tiedotteen mukaan toimenpiteeseen päädyttiin koronaviruspandemian vuoksi aloitetuissa yt-neuvotteluissa ja tavoitteena oli löytää molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, jossa ei tarvitsisi joutua lomauttamaan pelaajia.

Seura kertoo joukkueen pelaajien valmistautuvan tulevaan kauteen harjoittelemalla toistaiseksi omatoimisesti henkilökohtaisen harjoitusohjelman mukaan.

JYP kertoo joukkueen seuraavan valtiovallan antamia ohjeistuksia ja toimivan niitä noudattaen.

Perjantaina myös TPS tiedotti käynnistäneesä keskustelut valmennuksen, huollon, sekä Liiga-joukkueen kanssa mahdollisesta osallistumisesta koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen haasteen helpottamiseen.

Aluksi mahdollisista joustoista keskustelivat turkulaisseuran valmennus ja huolto yhdessä taustayhtiö HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Santtu Jokisen kanssa ja tulevalla viikolla ratkaisuvaihtoehtoja pohditaan pelaajien kanssa.

– Olen erittäin iloinen vallitsevasta avoimesta keskusteluilmapiiristä. Me olemme tässä kaikki yhteisellä asialla, haastavien aikojen keskellä. Keskustelut on nyt avattu ja toimintamalleista jutellaan hyvässä hengessä, Jokinen toteaa tiedotteessa.

Aiemmin Liiga-joukkueista jo Lukon ja KalPan pelaajat, sekä valmennusjohdot suostuivat vallitsevan tilanteen vuoksi palkkojen leikkauksiin.