Mikko Lehtonen on ponnistanut viimeisen noin vuoden aikana Euroopan parhaaksi puolustajaksi. Sivustomme arvosti hänet jo päättyneen kauden parhaaksi Euroopassa pelanneeksi suomalaiseksi.

Vuonna 1994 Turussa syntynyt pakki voitti vuosi sitten Leijonissa maailmanmestaruuden, ja sen perään hän iski KHL:ssä 60 runkosarjan pelissä tehot 17+32=49 (+26). Kuusi pudotuspeliottelua toivat tehot 1+3=4 (+1).

Nyt pelaaja on herättänyt kiinnostusta myös rapakon takana. Jokerien GM Jari Kurri myöntää joukkueen kotisivuilla tämän.

– Hän pelasi loistavan kauden ja hän on luonnollisesti herättänyt kiinnostusta NHL:ssä. On mahdollista, että hän jatkaa uraansa Pohjois-Amerikassa ja tilanne ratkeaa todennäköisesti toukokuun aikana, Kurri sanoo.

Pakistossa on yksi toinenkin mielenkiintoinen seikka. Sami Lepistön nimi ei ollut äskettäin julkaistulla jatkavien pelaajien listalla.

– Hänen kanssaan jatkamme keskusteluja tulevasta kaudesta.

Vaikka kaksi isoa pakkinimeä lähtisi muualle, on tilanne Jokerien näkökulmasta hyvä.

– Vahva runko on jälleen olemassa tulevaa kautta varten. Olemme tyytyväisiä niihin pelaajiin, jotka pysyvät täällä, ja siihen jatkuvuuteen, jota ryhmästä löytyy.

– Joukkueessa on paljon pelaajia, jotka ovat parhaassa peli-iässä tai vasta lähestymässä sitä. Meillä on runsaasti luistelu- ja kamppailuvoimaa, jotka korostuvat 26-28 metrin levyisissä kaukaloissa, jollaisia valtaosa on KHL:ssä.

Jokerit on menettänyt lähipäivinä muun muassa kippari Peter Reginin ja Oliver Lauridsenin sekä Ahti Oksasen.

Mainittujen meriittien lisäksi Lehtonen on voittanut myös alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden vuonna 2014 ja Ruotsin pääsarja SHL:n mestaruuden kolme vuotta sitten.