Potkut Lahden Pelicansin päävalmentajan paikalta kesken kauden saaneen Ville Niemisen seuraava osoite löytynee ulkomailta.

Stanley Cupinkin pelaajaurallaan voittanut ”Nemo” vahvistaa MTV Urheilulle kärkkyvänsä parhaillaan pestiä Suomen rajojen ulkopuolelta.

– Todennäköisesti uran jatko tapahtuu ulkomailla. Viime kesänä, kun lähdin miettimään tulevaa, niin tavoitteena oli valmentaa ulkomailla. Syystä tai toisesta se on nyt sitten se ainut vaihtoehto tällä hetkellä.

– Nyt on aikaa miettiä, katsella ja rakentaa suunnitelmia. Ja odotella sitä, että oikea pesti tulee vastaan, Nieminen paljastaa jättäen kuitenkin takaportin auki myös paluulle kotimaan Liigaan.

– Kyllä mää vielä jonain päivänä valmennan SM-liigassa. Onko se sitten viiden tai kymmenen vuoden päästä, sitä ei vielä tiedä.

43-vuotias Nieminen on toiminut vuonna 2015 päättyneen pelaajauransa jälkeen Pelicansin lisäksi myös Mestis-seura KeuPa HT:n päävalmentajana. Liigassa mies toimi ennen Lahden pestiään Jukurien apuvalmentajana. Nieminen on aiemmin myöntänyt valmentamisen Pohjois-Amerikassa kiinnostavan lähitulevaisuudessa.

LUE MYÖS: Mediajätti: Kasperi Kapanen NHL:n floppijoukkueen kiikarissa?