Viimeisten noin kymmenen vuoden ajan NHL:n ehdottomaan eliittiin kuuluneen maalivahti Pekka Rinteen kausi on ollut vaikea.

Maaliskuussa keskeytyneellä sesongilla Nashville Predatorsin pitkäaikainen ykkösveskari tippui joukkueessa varsinkin vuodenvaihteen jälkeen usein Juuse Saroksen luukkuvahdiksi.

Rinne on torjunut kauden aikana 36 ottelua heikoin tilastoin. Torjuntaprosentti on 89,5 ja selän taakse on isketty keskimäärin 3,17 osumaa ottelua kohden, kun Saroksen vastaavat luvut 40 ottelussa ovat 91,4 ja 2,70.

37-vuotias konkari tiedostaa vaikean tilanteensa, mutta ottaa asian rauhallisesti.

– Ymmärrän ettei kauteni ole ollut kaikkein vahvimmasta päästä, mutta samaan aikaan olen yrittänyt käyttää tämän ajan (koronaviruspandemian aiheuttaman keskeytyksen) parhaalla mahdollisella tavalla, Rinne kertoo Predatorsin kotisivulla julkaistussa videopuhelussa ja jatkaa:

– Ensimmäiset pari viikkoa rentouduin ja kelasin kautta tähän asti. Sen jälkeen aloin jälleen valmistautumaan ollakseni valmiina jälleen pelaamaan tällä kaudella.

Ammattiurheilija ymmärtää treenaamisen merkityksen riippumatta siitä pelataanko keskeytynyttä kautta enää loppuun.

– Uskon sen olevan hyvä varaslähtö seuraavaan kauteen, mitä ikinä sitten tapahtuukaan. Olen yrittänyt pitää ajatukset positiivisina, Rinne kertoo.

Rinne jäi kauden keskeydyttyä Nashvilleen yhdessä tyttöystävänsä ja koiransa kanssa.

Toistaiseksi noin kuuden viikon mittainen tauko on kulunut harjoitellessa, sekä televisiota katsellen. Myös tyttöystävä on päässyt auttamaan vahtia harjoituksissa.

– Hän on heittänyt minulle tennispalloja, joten olen valmiina kaukaloon, Rinne vitsailee

Vakavasti puhuttaessa Rinne myöntää jäältä poissa olemisen tekevän kaikesta hieman haastavampaa.

– Tärkein asia on kuitenkin mielestäni pitää fysiikka sillä tasolle, että jos pelit jatkuvat on heti valmiina hyppäämään kaukaloon. Se on seikka johon olen keskittynyt, Rinne painottaa.