Liigajoukkue Sportissa ensi kaudella pelaava Jonne Virtanen (arkistokuvassa) tiedetään suorasanaiseksi, sinänsä viihdyttäväksi persoonaksi. TPS:stä viime syksynä kovan kohun keskellä lähtenyt pelaaja ei jättänyt keskiviikkonakaan ajatuksiaan piippuun Twitter-tilillään.

Liigassa SaiPaa, JYPiä ja TPS:ää edustaneen isokokoisen hyökkääjän keskiviikon treeni oli kuulemma kuin ura pienoiskoossa.

– Porukkaa tuli ja meni, piipityst kuulu vasemmalt ja oikeelt mut nii vaa sitä painettii menee. BOOM!! Virtanen kirjoitti huvittavaan päivitykseensä.

Liigajoukkueiden pelaajat treenaavat tällä hetkellä joko yksin tai pienissä ryhmissä.

Kohusyksy

Päättyneellä kaudella Mestiksen TUTOssa ja tanskalaisessa Herningissä pelannut romuluinen, pisteiden takomiseen pystyvä Virtanen oli otsikoissa viime syksynä mainitun TPS-kohun takia.

TPS ilmoitti syyskuun alussa 2019 yllättäen hyllyttäneensä hänet kaikesta seuran toiminnasta. Mediassa tämän syyksi epäiltiin Virtasen kyseenalaista käyttäytymistä joukkueen pelireissulla Tanskassa, mutta Virtasen mukaan reissun tapahtumia pidettiin ”keppihevosena”.

Virtanen kertoi, ettei hän itse ole omien sanojensa mukaan käyttänyt alkoholia treenatessa tai pelatessa. Hän tiedotti asiasta, ja pian sen jälkeen TPS vahvisti purkaneensa sopimuksen.