Koronaviruspandemia on aiheuttanut muun yhteiskunnan tapaan rutkasti haasteita myös kaikille Liiga-joukkueile.

KooKoo tarjosi kannattajilleen ja koko kiekkoyhteisölle keskiviikkona hieman positiivisempia uutisia.

Kouvolalaisseura kertoo nettisivullaan, että jo yli 240 yritystä on mukana joukkueen matkassa myös tulevalla Liiga-kaudella.

Määrä osoittaa, että Liiga-seurojen tulot koostuvat monista pienistä ja isommista puroista.

– Vallitseva tilanne on hankala kaikille, mutta on upeaa, miten kymenlaaksolainen yrityselämä on silti pystynyt sitoutumaan yhteiseen asiaamme, iloitsee KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa tiedotteessa.

KooKoo sijoittui päättyneellä kaudella Liigan runkosarjassa upeasti viidenneksi. Sesonki oli seurahistorian ylivoimaisesti paras.