Tappara tiedottaa nettisivullaan Liiga-seuran taustalla olevan Tamhockey Oy:n tehneen päättyneellä tilikaudella jälleen positiivisen tuloksen.

Yhtiön liikevaihto pieneni noin 500 000 eurolla ja oli 8,55 miljoonaa euroa, mutta kahdeksas peräkkäinen voitollinen tilikausi tuotti plussaa 14 000 euroa.

Tappara kertoo tehneensä voitollisten vuosien aikana tulosta yli 2,8 miljoonaa euroa.

Tämänkertainen liikevaihdon ja tuloksen lasku edelliskaudesta johtuu seuran mukaan koronaviruksen vuoksi saamatta jääneistä tuloista

Yhtiö voi edelleen erittäin hyvin, sillä sen oma pääoma oli tasan kolme miljoonaa euroa eli käytännössä edellisvuoden tasolla.

– Olen kiitollinen henkilöstölle ja koko yhteisölle siitä, että kauden ennenaikaisesta päättymisestä huolimatta saavutimme jälleen voitollisen tuloksen emmekä joutuneet syömään pääomia. Näin olemme strategiamme mukaisesti pystyneet rakentamaan myös alkavalle kaudelle hyvän ja mielenkiintoisen joukkueen, jolla on mahdollisuus taistella Suomen mestaruudesta, kiittää toimitusjohtaja Mika Aro tiedotteessa.

Tapparan henkilöstönsä kanssa sopima tilapäinen palkanalennus sekä Business Finlandilta saatu tuki kohdistuvat toukokuussa 2020 alkaneelle tilikaudelle, eivätkä ole mukana nyt päättyneen tilikauden luvuissa.