Patrik Laine saapui ensimmäistä kertaa median eteen NHL-kauden jatkovaiheen harjoitusleirien käynnistyttyä.

Winnipeg Jetsin suomalaistähti myöntää ainakin puoliksi huumorilla olevansa tällä hetkellä kaukana täydestä pelikunnosta.

– Onhan tämä outoa ja erilaista. On vaikea kuvitella pelaavansa pudotuspelikiekkoa kahden viikon päästä, mutta yritän olla niin valmis kuin pystyn, Laine tokaisi ja vitsaili olevansa vielä pelikavereita jäljessä.

Kuluva kausi on joka tapauksessa ollut suomalaislaiturille askel eteenpäin kohti isompaa roolia. Harjoitusleirin alussa paikka on kuitenkin löytynyt ykkösketjun sijaan Cody Eakinin johtaman kakkosen laidasta.

– Omasta mielestäni olen osoittanut kaikille, että pystyn pelaamaan kärkiminuutteja kärkipelaajia vastaan. Toivottavasti saan lisää vastuuta jatkossa.

Laineen mielessä siintävät myös jo tulevat olympialaiset, jotka olisivat tamperelaisen ensimmäiset.

– Unelmana on pelata olympialaisissa. Olen pelannut nuorten MM-kisoissa ja aikuisten MM-kisoissa, joten olympialaiset olisivat seuraava askel. Olisi aika siistiä vetää Suomen paita päälle siellä, Laine mehustelee jo vuoden 2022 Pekingin kisoja.