Kansainvälinen Jääkiekkoliitto (IIHF) aikoo keskustella vuoden 2021 MM-kisaongelmista syyskuun puolivälissä järjestettävässä kokouksessaan, kertoo venäläinen uutistoimisto TASS.

Tulevan kevään MM-kisat on tarkoitus järjestää Valko-Venäjän Minskissä, sekä Latvian Riikassa 21.5.-6.6., mutta Latvia on uhannut vetäytyä tapahtumasta Valko-Venäjän epävakaan tilanteen vuoksi.

Valko-Venäjällä on ollut laajoja mielenosoituksia reilun viikon takaisista presidentinvaaleista lähtien. Maata jo vuodesta 1994 itsevaltiaan ottein hallinnut Aleksandr Lukashenko sai virallisten tulosten mukaan peräti 80 prosenttia äänistä, mutta oppositio ja länsimaat ovat syyttäneet voittoa vilpilliseksi.

IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel totesi aiemmin, ettei kattojärjestö suunnittele kisojen siirtoa pois Valko-Venäjältä kehuen maassa aiemmin – keväälllä 2014 – järjestettyä MM-turnausta menestykseksi.