Jokerit kertoo Twitter-tilillään, että joukkueen kohuttu KHL:n sarja-avaus siiryy torstaina. Ottelua alkaa Valko-Venäjän pääkaupunki Minskissä tuntia alkuperäistä aiemmin, eli kello 18.10 alkaen.

Helsingin Jokerit

@jokerithc
Torstain sarja-avaus Minskissä on siirretty alkamaan klo 18.10 eli tuntia aiemmaksi kuin alun perin oli ilmoitettu. #Jokerit #KHLfi

Syy siirtoon on Minskin kotisivujen mukaan Riikan lentokentän poikkeukselliset aukioloajat. Jokerit pelaa Latvian pääkaupungissa kauden toisen pelinsä lauantaina. Lento Riikaan ei heti Minsk-pelin jälkeen olisi ollut mahdollista, jos ottelu olisi alkanut alkuperäisen aikataulun mukaan.

Jokerien pelaamista Valko-Venäjällä on kritisoitu laajalti niin joukkueen kannattajien kuin mediankin puolelta maan poliittisen tilanteen vuoksi. Jokerit pyrki siirtämään ottelua myöhempään ajankohtaan, mutta Dinamo Minskin puolelta tähän ei ole koskaan suostuttu.

– Olemme tehneet päätöksen mennä Minskiin poikkeuksellisesti vasta pelipäivänä ja lähteä pois välittömästi ottelun jälkeen. Olemme olleet tiiviisti yhteydessä Dinamon kanssa, että ottelu on mahdollista pelata ja menemme sarjaohjelman mukaan. Toivomme, että Valko-Venäjä löytää rauhanomaiset ratkaisut poliittiseen tilanteeseensa, Jokereiden puheenjohtaja Jari Kurri sanoi seuran tiedotteessa.