Ruotsin pääsarja SHL:n suurseura Frölunda Indians kertoo kotisivuillaan, että se luopuu alkavan kauden jälkeen Indians-nimestään ja paidassaan olevasta intiaanilogosta.

Joukkue on kantanut logoaan vuodesta 1995 lähtien, eikä se tiettävästi ole pilannut kovin monen ihmisen elämää. Nyt seura joutui reagoimaan, kun alkuperäiskansoihin viittaavat eri joukkueiden nimet joutuivat kesällä kritiikin kohteeksi Pohjois-Amerikassa.

Koska Ruotsissa SHL-sesonki alkaa viikonloppuna, ei toimenpide ole mahdollista kuin kaudella 2021-22.

– Joukkue pelaa käytännöllisistä ja taloudellisista syistä vielä alkavalla kaudella intiaanilogo paidassa.

– Lisäksi koronaviruspandemian hankaloittamassa tilanteessa seuralla ei ole taloudellista mahdollisuutta eikä aikaa toimia nyt toisin.

Joukkueen nimi on jatkossa vain Frölunda HC.

– Hallitus ymmärtää sen, että tämä aihe voi herättää tunteita, mutta samalla se luottaa siihen, että päätös on järkevä tulevaisuutta silmällä pitäen.