Minnesota Wildin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen hiljattain tehnyt Kaapo Kähkönen sai viime kaudella ensikosketuksensa myös NHL-kaukaloihin, kun vastuuta tuli Wild-paidassa marras-joulukuussa viiden ottelun verran.

AHL:n parhaaksi vahdiksi maaliskuussa päättyneellä farmiliigasesongilla valitun Kähkösen tuoreen diilin rakenne viittaa siihen, että Wild on ajamassa häntä hiljalleen merkittävämmäksi vaihtoehdoksi myös NHL:ään.

Kokonaisarvoltaan 1,45 miljoonan dollarin sopimuksen ensimmäinen vuosi on kaksisuuntainen, jolloin palkka NHL:ssä on 700 000 dollaria ja farmin puolella 250 000 dollaria. Toisena vuonna palkka on 750 000 taalaa riippumatta pelipaikasta.

Jälkimmäisen vuoden yksisuuntaisuuden myötä Kähköstä ei voida tuolloin siirrellä farmin ja NHL:n välillä asettamatta häntä siirtolistalle, jolloin muut NHL-seurat voisivat napata vahdin riveihinsä. Tällaista riskiä Wild tuskin haluaisi ottaa.

– Mielestäni se on molemmille osapuolille hyvä sopimus. Toinen vuosi on yksisuuntainen, joten se antaa hiukan ideaa minkälainen on seuran suunnitelma, Kähkönen toteaa Wildin nettisivulla ja jatkaa:

– Mikään ei tietenkään tule annettuna, vaan kaikki on ansaittava. Se (vakiokokoonpanoon nousu) voi tapahtua jo ennen sopimuksen toista vuotta, ei voi tietää.

Kähkösen viime kaudella saama NHL-maistiainen on saanut 24-vuotiaan suomalaisen hamuamaan lisää.

– Se oli mahtava kokemus ja jotakin, jonka muista lopun ikääni. Kaikki se itseluottamus, jonka siitä saa… Sitä ei tiedä pystyykö pelaamaan NHL:ssä ennen kuin olet ollut tositoimissa ja minulla on nyt viisi (peliä). Onnistuin mielestäni hyvin ja kaukalossa tuntui hyvältä. Haluan pelata vielä useita pelejä, Kähkönen painottaa.

Tulevalla kaudella Kähkönen taistelee NHL-vastuusta Wildissa lähtökohtaisen ykkösvahti Cam Talbotin ja kokeneen kakkosveskari Alex Stalockin kanssa.