Juttu on kirjoitettu viime lauantaina.

OULU. Kärppien liigaviikko on ollut outo. Seura ei ole päässyt kaukaloon, koska viikon pelit siirrettiin koronavirustartuntojen takia. Vaikka viime kausi loppui kesken, eikä nytkään arki näytä erityisen hyvältä siirtojen vuoksi ja toisen aallon ollessa käsillä, eivät paikalliset ole organisaation puolesta erityisen huolissaan – vaikka epäkohtiakin on.

– Vähän huolestuttaa. Pelaajat ovat vähän liian vapaasti tuolla julkisilla paikoilla, kuntosalilla ja muualla. Eivät hoida itse hygieniaa. Äskettäin oli hississäkin yksi kaveri ilman suojaimia. Eikö karanteeni tarkoita sitä, että ollaan jossain muualla, Olliksi itsensä esittelevä mies sanoo kaupungin hiljaisen oloisessa ytimessä.

Lauantain KalPa-pelin siirtäminen oli miehen mukaan oikea päätös.

– Eikös KalPassakin ollut tätä samaa?

Oulussa ei ole nyt päästy juhlimaan Suomen mestaruutta kahteen ja puoleen vuoteen, ja nytkin kauden vieminen maaliin on kaikkea muuta kuin varmaa. Alkaako Oulun miestä ottamaan ohimoon, kun menestyksestä ei ole päässyt nauttimaan?

– No en ota kantaa siihen.

Kärppien organisaation koosta yksi hyvä tunnusluku on pelaajabudjetti: Sen uutisoitiin syyskuun alussa olevan Liigan isoin, kolme miljoonaa euroa. Toiseksi isoimmaksi kerrottin HIFK:n 2,9 miljoonaa euroa.

Itsensä AP:ksi esittelevää miestä ei huolestuta.

– Uskon, jotta sitä sarjaa pyöritetään siten, miten sitä pystytään vetämään. Voihan se olla, että muitakin siirtämisiä tulee.

Hänen mielestään on hyvä, että Liigaa yritetään viedä läpi hinnalla millä hyvänsä.

– Ei menis kaikki yritykset nurin, jotka ovat seurojen takana.

Eli terveys on toki kaikkein tärkeintä, mutta tärkeää on myös välttää konkurssit. Yhteiskunta ei pian toimi, jos nurinmenoja alkaa tulemaan liukuhihnalta.

– No joo, kyllä, nimenommaan. Mahdollisuuksien mukaan pyöritetään, toki ohjeita pittää noudattaa.

Erään kauppakeskus Valkean kahvilan työntekijän, Ellin, mukaan urheilulajien pelaaminen ei ole turhaa vallitsevassa arjessa, vaikka yhteiskunta on näyttänyt sen, että tärkeämpikin asioita on eittämättä.

– Ei ole turhaa! Nehän tuovat hyvää fiilistä. Niitä on mukava kattoa, niitä on mukavaa pelata.

Ison organisaation Kärppien kohdalla hänellä ei mielessä mitään erityistä huolen kohdetta.

– Ei kai, en ole koko asiaa ajatellut. Tietty korona-aikana varmaan kaikkia huolestuttaa. Varmaan niillä on siellä asiat kondiksessa.

Jos on vaikuttanut korona jääkiekkoon, niin mainittakoon, että sama koskee kahvilatoimintaakin. Kuppilat ovat hiljaisen oloisia, vaikka kyseessä on monen suosikki, lauantaiaamupäivä.

– Joo kyllä, hiljaista on. Nyt on tietysti syyslomaviikko täällä päin, mutta kyllä se (koronavirus) näkkyy.

– Seuran kaatuminen ei huolestuta, Heikki sanoo Valkeassa.

Miksi?

– Siellä on vakaa talous, hyvin hoidettu.

Tämän viikon pelien siirtäminen oli oikea päätös vallitsevan tilanteen takia, mutta liigakauden väkisin läpiviemisestä kahvia nauttivalle miehelle tulee suuhun paha maku.

– Siitä tulee keinotekoista, jos sitä kovin lyhennetään, tai tulee paljon näitä siirtymisiä. Eihän tässä riitä aika. Jos mennään jollain minisarjalla, niin onko se enää Suomen mestaruussarja?

Kärppien liigapelin lisäksi lauantailta siirtyi AC Oulun ja MP:n välinen jalkapallon Ykkösen koitos.