Mikko Lehtonen on tehnyt uransa ensimmäisen NHL-sopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa. NHL-kautta odotellessa puolustajanuorukainen pelaa lainalla KHL-seura Jokereissa.

Toronto on kuitenkin vahvistanut puolustustuun viime kaudesta. Pelipaikkoja ei enää löydy kaikille viime vuoden runkopelaajillekaan. Sportsnet teki oman arvionsa siitä, ketkä tulevat mahtumaan Toronton NHL-miehistöön-

Lehtonen on mediajätin papereissa merkitty kolmospakkipariin. Helpolla se ei irtoa. Suomalaispakin on syrjäytettävä tieltään Travis Dermott ja Rasmus Sandin.

23-vuotias Dermott on pelannut kaksi viimeistä kauttaan kokonaan NHL:n puolella. Viime kaudella hän iski 56 NHL-ottelussa tehot 4+7=11.

20-vuotias Sandin on puolestaan Toronton kirkkaimpia lupauksia. Hän tykitti viime kaudella 21 AHL-ottelussa tehot 2+13=15. U20-kisoissa hän teki seitsemässä ottelussa tehot 3+7=10.