Pirkanmaan lähellä leviämisvaiheeseen siirtymistä oleva koronavirustilanne aiheuttaa muutoksia Liigan tamperelaisseurojen Tapparan ja Ilveksen ohjelmaan.

Pirkanmaalla suositellaan 2.-21.joulukuuta välisenä aikana noudatettavan kaikissa yleisötilaisuuksissa korkeintaan kymmenen hengen rajaa, jonka lisäksi aluehallintovirastolle ehdotetaan yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämistä.

Tulevien rajoitusten vuoksi Tappara tiedottaa neljän sen kotiottelun siirtyvän myöhempään ajankohtaan. Ilves siirtää puolestaan kaksi kotiotteluaan.

Ilveksen siirtyvät kotiottelut:

4.12. Ilves-HIFK
9.12. Ilves-TPS

Tapparan siirtyvät kotiottelut:

5.12. Tappara–TPS
8.12. Tappara–Kärpät
11.12. Tappara-Jukurit
18.12. Tappara-HIFK

Uusista ottelupäivistä tiedotetaan Ilveksen ja Tapparan mukaan lähipäivinä. Molemmat seurat muistuttivat nettisivullaan, ettei niiden tietojen mukaan kotiotteluissa Hakametsän jäähallissa ole tapahtunut altistumisia koronavirukselle.

Seuraava Hakametsässä pelattava ottelu on tämänhetkisten tietojen mukaan tapaninpäivänä 26.joulukuuta pelattava paikalliskamppailu Ilves-Tappara.