Keskushyökkääjä Petri Kontiola palasi syksyllä yli vuosikymmenen tauon jälkeen Liiga-kaukaloihin solmittuaan HPK:n kanssa kuluvan kauden kattavan sopimuksen.

Edellisen kerran Liigassa kaudella 2006-07 Tapparan väreissä kiekkoillut konkari on ollut odotetun vahva varsinkin hyökkäyspäässä ja kantanut koko kauden HPK:n kultakypärää. Ennen keskiviikon Lukko-vierasottelua tehopinnoja on 20 pelin jälkeen kasassa 18 (4+14).

”Konnalla” on jäänyt kuitenkin syksystä runsaasti hampaankoloon. HPK majailee parhaillaan Liigan jumbosijalla, eikä kaikki omassakaan tekemisessä täysin miellytä.

– Jos olisi itse laittanut edes puolista paikoista sisään, niin minulla olisi monta maalia enemmän. Paikkoja on ollut, mutta tällä hetkellä maalisarake on liian pieni, kun katsoo, millaisia paikkoja on ollut. Siinä on itsellä parantamisen varaa, Kontiola toteaa Suplan Liiga-podcastin haastattelussa.

36-vuotias Kontiola on vuosien mittaan toki opittu tuntemaan pelaajana, joka rakentaa enemmän muille tilanteita.

– Olen aina ollut sellainen, että olen syöttänyt ennemmin kuin ampunut. Totta kai treenien jälkeen treenataan suoraan syötöstä ampumista ja kuvioita, joita peleissä voisi kokeilla. Olen parempi syöttämään kuin tekemään maaleja. Haluaisin olla parempi maalintekijä ja siinä on paljon parantamisen varaa. Ehkä olen syötellyt, vaikka on ollut hyväkin paikka, taituri filosofoi.

Maaleja ja syöttöjä enemmän Kontiola toivoisi käännettä HPK:n pelaamiseen. Hämeenlinnalaisilla on kauden 20 ensimmäisestä ottelustaan vain kaksi voittoa varsinaisella peliajalla.

– Maalintekeminen on ihan mahtavaa, mutta fiilis voittopelin jälkeen on ykkösjuttu. Huomasin nuorempana, että ei ollut niin. Olin tyytyväinen, jos olin itse saanut jotain aikaiseksi, mutta hävisimme. Kyllä minussa sitä vikaa oli, Kontiola toteaa ja jatkaa:

– Omat jutut eivät ole enää päällimmäisenä mielessä. Tiedän, että saan peliaikaa ja vastuuta ja tulosta pitää tulla, mutta enemmän haluan, että pärjäisimme joukkueena. Se palkitsee itseäni kaikkein eniten.