Liigassa tukevasti jumbosijalla olevasta JYPistä löytyy vaikeasta kaudesta huolimatta myös eräs onnistuja.

Viron maajoukkuehyökkääjä Robert Rooba on summannut 35 ottelussa jo 20 (14+6) tehopistettä ja lähestyy hyvää vauhtia kaudelta 2018-19 peräisin olevaa maali- ja piste-ennätystään Liigassa. Tuolloin 55 ottelussa syntyi tehot 17+8=25.

Rooba ylitti hiljattain myös 100 tehopisteen (tällä hetkellä 62+40=102) rajan Liigassa ja on Suomen pääsarjan historian tehokkain virolainen. Yhden kauden maaliennätyksen (17) hän jakaa vielä toistaiseksi TPS:ssä 1996-98 pelanneen Toivo Suursoon kanssa.

– Toivo on ollut minulle pikkupoikana esikuva, ja on hienoa tavoitella hänen lukemiaan. Se on iso juttu. Toivon maalimäärä on ollut itselleni salainen tavoite. Pikkupoikana tuli fanitettua Toivoa ja hänen uransa loppupuolella ja oman urani alussa pääsimme pelaamaan yhden MM-kisaturnauksen yhdessä. Se oli hieno juttu. On ollut hienoa, että olen pystynyt tekemään pisteitä enemmän kuin Toivo, joka oli kovan tason pelimies, Rooba hehkuttaa.

Seuraavan kerran Rooba pääsee yrittämään maaleja lauantaina, kun JYP kohtaa kotonaan HIFK:n.