Chicago Blackhawksin ykkösvahdiksi tällä kaudella noussut Leijonien kevään 2019 MM-kultakisojen tähtivahti Kevin Lankinen joutui sunnuntai-iltana todistamaan aitiopaikalta joukkueensa karmeaa sulamista.

Blackhawksille voittamisen oppitunnin tarjoili hallitseva NHL-mestari Tampa Bay Lightning, joka nousi 0-3-tappiolta selvään 6-3-voittoon.

Joukkueiden kohtaamisesta näytti jo muodostuvan täydellinen Blackhawksin näytös sen siirryttyä heti toisen erän alussa turvallisen tuntuiseen 3-0-johtoon. Siitä alkoi kuitenkin Lightningin kiri. Supertähtiä vilisevä vierasjoukkue kiri pelin neljässä minuutissa tasoihin ja meni lopulta menojaan.

Saavutus on NHL:ssä harvinainen, eikä Tampakaan ole yltänyt vastaavaan, kolmen maalin takaa voittoon -suoritukseen kuin kerran seurahistoriassaan. Edellinen kerta tapahtui marraskuussa 1999, siis yli 21 vuotta sitten.

Lankinen oli ottelussa täystyöllistetty suomalaisen torjuttua 33 laukausta 39:stä mahdollisesta. Suomalaisvahti on pelannut Blackhawksin tämän kauden 26:stä ottelusta valtaosassa 25-vuotiaan helsinkiläisen ottelumäärän näyttäessä tällä hetkellä lukemaa 17. Lankisen kauden ensimmäisen puolikkaan torjuntaprosentti on 91,9 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,76.

LUE MYÖS: Siinä ei kauaa mennyt! Liiga-seuran NHL-vahvistus purki sopimuksensa vain kahden pelin jälkeen