Buffalo Sabresin Rasmus Ristolaisen mitta seuransa jokavuotiseen rämpimiseen alkaa olla täynnä.

26-vuotiaan puolustajan kuusivuotinen sopimus umpeutuu tulevan kauden jälkeen, mutta Sabresin uskotaan päästävän kokoneen puolustajan viimein piinasta kesällä treidaamalla tämän toisaalle. Jatkosopimusta Ristolainen tuskin olisi joka tapauksessa seuran kanssa solmimassa – siitä kertovat myös suomalaisen tuoreen kommentit medialle.

– En voi käydä läpi jälleen yhtä uudelleenrakennusta tai odottaa montaa vuotta. Meidän on päästävä pudotuspeleihin ensi kaudella. Minun kannaltani, joko täällä tai mieluummin jossain muualla, Ristolainen lataa.

Siirto toisaalle offseasonilla vaikuttaisi olevan Ristolaiselle enemmän kuin mieluinen vaihtoehto.

– Jos hän (GM Kevyn Adams) treidaa minut, olen täysin sinut asian kanssa, Ristolainen jatkaa, mutta muistuttaa silti yhä jatkuvasta sopimuksestaan.

– Minulla on vuosi sopimusta jäljellä. Jos mitään ei tapahdu, palaan tänne ja teen kaikkeni auttaakseni joukkuettani, suomalaispuolustaja päättää.