Leijonien jääkiekon MM-kisojen avausottelu Yhdysvaltoja vastaan kiinnosti laajalti ihmisiä.

C More kertoo tuoreimmassa tiedotteessaan, että iltapäivällä pelattua Suomi–Yhdysvallat-ottelua seurasi MTV3 tai C More Sport 1 -kanavalta kaikkiaan 1,4 miljoonaa suomalaista.

Keskikatsojamäärä oli yhteensä 906 000 ja katseluosuus huikeat 66 %. Katsojamäärä nousi jännittävän ottelun loppua kohti: viimeisellä erällä keskikatsojamäärä oli 1,1 miljoonaa.

– Edellisistä MM-kisoista on jo kaksi vuotta, mutta se ei ole saanut suomalaisia unohtamaan Leijonia. Lauantain näyttävästä tv- ja urheilutarjonnasta huolimatta Suomen avauspeli keräsi jälleen katsojat vastaanottimien äärelle. On upeaa, että jääkiekko pystyy tarjoilemaan hienoja elämyksiä ja koskettamaan näin valtavaa katsojajoukkoa. Tästä on hyvä lähteä kohti seuraavia, jännittäviä Leijonien pelejä, iloitsee tiedotteessa MTV:n kanavajohtaja Iina Eloranta.

Tällä hetkellä Suomi pelaa MM-kisojen toista otteluaan Kazakstania vastaan. Kamppailu käynnistyi sunnuntaina kello 16.15.

Lähde: C Moren tiedote