Kiekkolegenda Teemu Selänne antaa varsin epäileväisen kommentin Iltalehdelle kysymykseen Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen mahdollisesta NHL-pestistä.

Jalosta huhuttiin pitkään Columbus Blue Jacketsin uudeksi päävalmentajaksi. Seuran suomalaispomo Jarmo Kekäläinen päätyi lopulta tuttuun vaihtoehtoon ja palkkasi pestiin pitkäaikaisen apuvalmentaja Brad Larsenin.

Selänteen mielestä Kekäläisen päätös oli oikea.

– Näen, että Kekäläiselle olisi riski ottaa suomalainen päävalmentaja tuossa tilanteessa. Heillä oli katastrofivuosi. Jukka Jalosella on ehdottomasti avaimet ja osaaminen, että hän pystyisi siellä olemaan. Hänellä olisi annettavaa ja paljon. Hän pystyisi ilman muuta tekemään sen. Se vaatii sen, että on joku yhteys sinne. Jos olisin Jalonen, hankkisin kakkosvalmentajan paikan. Sitä kautta kiipeämään ylöspäin, Selänne neuvoo Iltalehden haastattelussa.

Selänne muistuttaa eurooppalaisvalmentajien marssin NHL:ään tapahtuvan lähes poikkeuksetta pidemmän kaavan kautta – toisin sanoen joko apuvalmentajan tai farmiliigan pääkäskijän pestin avulla.

– Se vaatii, että pääsee ensin kakkosvalmentajaksi ja näyttämään osaamisensa. Sen kautta voi saada uusia suhteita ja työpaikkoja. Niin se toimii siellä. Jos joku toimii suhteilla, niin varsinkin NHL, Selänne muistuttaa.

Jalonen jatkaa myös tulevalla kaudella Suomen A-maajoukkueen peräsimessä.