Liigakauteen valmistautuva KalPan sai uuden kauden vauhtiin viikonloppuna Iisalmessa. Joukkue kohtasi perjantaina ja lauantaina Liigan Kärpät ja Mestiksen IPK:n.

Ensiksi mainittu otti lukua tiukassa pelissä maalein 2-1. KalPalle osuivat perjantaina suurlupaus Kim Nousiainen ja kokenut tähti Jaakko Rissanen.

– KalPa avasi ottelun vieraita räväkämmin, toisessa erässä joukkue jatkoi hyvää tekemistään. Ottelun loppuhetket keltapaidat puolustivat kurinalaisesti ja harjoituskauden ensimmäinen voitto oli tosiasia, seuran sivuilla kuvailtiin.

Lauantaina käsikirjoitus oli kuitenkin toisenlainen ja yllättävä. Iisalmen ylpeys kiri päätöserässä parin maalin takaa tasoihin 4-4:ään voittaen matsin lopulta voittomaalikisassa 5-4. KalPa oli kirmannut kahden ensimmäisen erän aikana johtoon Hugo Galletin (1+1), Aapeli Räsäsen, Juuso Könösen ja Henri Knuutisen maaleilla.

Lopussa tapahtui ihme. IPK:n Jacob Bjerselius kavensi (57.06) ja mahtava tehomies Pekka Suhonen (2+1) tasoitti (59.39). Bastien Maia oli lopulta se, joka nakutti voittomaalikisan ratkaisun.

– Kolmannessa erässä KalPa esiintyi paikoitellen löysästi, eikä IPK jättänyt näitä hetkiä hyödyntämättä, sivuilla puntaroitiin.