C Moren tiimi kohti alkavaa Liiga-kautta on nyt selvillä.

Pääosin tehtävissä jatkaa tuttu kokoonpano viime kaudelta. Asiantuntijoina toimivat Sami Kapanen, Karri Kivi, Lasse Kukkonen, Ari Vallin, Pekka Saravo sekä Siim Liivik.

Studioisäntinä toimivat puolestaan viime kaudeltakin tutut Teemu Niikko, Tuomas Nyholm sekä Suvi Puukangas. Lisäksi uutena nimenä mukaan liittyy tapahtumatoimittaja Alina Voronkova.

Viime kaudelta tuttu Hockey Night – Tien päällä -ohjelma palaa jälleen ruutuun. Nyt oranssitakkien eli Vallinin ja Liivikin mukaan hyppää myös uusi nimi, Viivi Pumpanen, joka juontaa ohjelmaa.

Liigan selostustiimissä nähdään värikäs kaarti. Pääselostajina kuullaan vuoden jääkiekkotoimittajan palkinnon tänä vuonna voittanut Jani Alkio sekä pitkän linjan kiekkoäänet Antero Mertaranta, Mika Saukkonen ja Sebastian Waheeb. Selostustiimin täydentävät Olli Eronen, Juho Kokko, Tuomo Reponen, Toni Saukkola, Julius Sorjonen sekä Aleksis Ärje.

– Maanantaina lähdetään veikeästi ”tien päälle”, torstaista saimme yhteistyössä Liigan kanssa erityisen illan studio-ottelulle ja lauantaina syvennytään studiossa koko kierroksen tapahtumiin. Kerran kuussa lisätään lauantai-iltapäivän ottelulähetyksessä kierroksia entisestään. Ja lisää on luvassa – alkavalla kaudella tullaan näkemään myös dokkareita Liigan maailmasta, MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero summaa C Moren tiedotteessa tulevaa kautta.

Liigan pääottelupäivät ovat keskiviikko, perjantai ja lauantai. C More näyttää kaikki Liigan ottelut suorina lähetyksinä ja ne ovat katsottavissa Telia Liigapassilla, C Moresta ja Telia TV:stä. Lisäksi tarjolla on ilmaisottelu syyskauden jokaisella viikolla joko MTV3- tai Sub-kanavalla.

Liigan syyskauden suorat ottelulähetykset vapaasti katsottavilla kanavilla

11.9. klo 15.30 Kärpät–JYP (MTV3)
16.9. klo 18.00 Tappara–Ilves (Sub)
23.9. klo 18.00 HIFK–TPS (Sub)
2.10. klo 15.30 TPS–Lukko (MTV3)
7.10. klo 18.00 Sport–Ilves (Sub)
14.10. klo 18.00 HIFK–Tappara (Sub)
21.10. klo 18.00 Tappara–HIFK (Sub)
30.10. klo 15.30 SaiPa–Kärpät (MTV3)
4.11. klo 18.00 HPK–Pelicans (Sub)
18.11. klo 18.00 JYP–Kärpät (Sub)
25.11. klo 18.00 TPS–KooKoo (Sub)
4.12. klo 15.30 Ilves–Tappara (MTV3)
9.12. klo 18.00 TPS–HIFK (Sub)
26.12. klo 15.30 Pelicans–HIFK (MTV3)
30.12. klo 18.00 KooKoo–Tappara (Sub)

MTV Urheilu 🇫🇮

@CMoreSportFi
AI AI, mikä jengi! 🤩 C Moren Liiga-tiimi valmiina! 🏒

Tervetuloa 🧡 joukkoon myös Alina Voronkova ja Viivi Pumpanen! ⭐

🔸n. 600 liiga-lähetystä
🔸Hockey Night - Tien päällä
🔸Hockey Night Live -ottelulähetykset
🔸Mestis
🔸CHL
🔸SHL
🔸2022 MM-kotikisat

#liiga #cmoresportfi

Lähde: C Moren tiedote