Jokerien vaikeasti alkanut KHL-kausi on nyt menossa kohti parempaa, kun kahta peräkkäistä tappiota on seurannut nyt kaksi voittoa. Jokerit otti kauden toisen kiinnityksen torstaina Mytishchissä kaatamalla kiinalaisen Kunlunin 6-5.

Jokerien pakki Philip Holm latasi kaksi häkkiä, Kalle Kossila puolestaan komppasi saldolla 1+1. Pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa pitkään vaikuttaneen, Ranskassa vuonna 1993 syntyneen hyökkääjän alkukausi on ollut väkevä.

Urallaan aiemminkin kovia pinnoja latonut pelaaja on sarjan pistepörssissä jo peräti neljäntenä pistein 3+3=6. Pistekärjet Vadim Shipatshev ja Miro Aaltonen ovat vain kaksi pinnaa Kossilaa edellä.

Suomalaisjoukkueessa edellisen kerran kaudella 2011-12 – Bluesin A-junnuissa – pelannut Kossila on tiedetty pisteiden takojaksi ennenkin. Esimerkiksi viime kaudella hän summasi Saksan DEL-liigan EHC Münchenissä 13 pelissä pisteet 5+7=12, Toronto Marliesin AHL-porukassa 28 ottelua toivat kivenkovat tehot 7+22=29 (+11).

Helsinkiläisten sesonki jatkuu lauantaina kivenkovalla haasteella Avangard Omskia vastaan. Kiekko putoaa jäähän kello 17.