Jukurien alku liigakaudelle 2021-22 oli kaksijakoinen – KalPasta toki irtosi 2-1-kotivoitto voittomaalikisan päätteeksi, mutta samalla kuopiolaisvieras oli se, joka vei peliä oikeastaan miten tahtoi.

Ottelun perustilastoista on syytä mainita maalivahtien torjunnat. Jukurien Oskari Salminen joutui venymään pikkumustan eteen jopa 31 kertaa, KalPan Eero Kilpeläiselle kirjattiin vain 13 torjuntaa.

– Hyvä taisteluvoitto, oltiin aika purjeessa. Pitää pystyä katsomaan tuloksen taakse, KalPa vei peliä ja oli hallitsevampi osapuoli. On todella vahva ja hyvin valmennettu joukkue, Jokinen pyöritteli Liigan nettisivuilla.

– KalPa sai paljon hyökkäysaikaa ja paikkoja ihan liikaa, mutta pystyttiin selviytymään myllyistä. Itseluottamusta antava voitto, koska emme olisi välttämättä pelillisesti ansainneet pisteitä. Mutta otamme nämä pisteet.

Jokinen iloitsi siitä, että yleisö pääsi halliin tunnelman ollessa hieno. Sen jälkeen katseet kääntyivät viikonlopun toiseen paikalliseen, joka pelataan lauantaina Kuopiossa kello 17 alkaen.

– Tästä pelistä löydetään paljon parannettavaa lauantain kohtaamiseen. Perjantai-ilta meni videoita katsellessa.