Perjantai-illan huippuottelussa Hartwall Arenalla toisistaan mittaa ottivat Jokerit sekä Pietarin SKA. Jännittävien vaiheiden jälkeen Jokerit taisteli ottelusta upean jatkoaikavoiton lopulta lukemin 5-4.

Joukkueet tekivät maaleja vuorotellen ottelussa. Nicklas Jensen avasi hanat jo 53 sekunnin pelin jälkeen. Toisessa erässä Jokereille osuivat Teemu Turunen ja Philip Holm. SKA kuitenkin tasoitti pelin aina, kun Jokerit oli päässyt johtoon tähän mennessä. Joonas Kemppainen vastasi SKA:n toisesta osumasta.

Ottelu eteni siis lukemissa 3-3 päätöserään. Seuraava maali nähtiinkin vasta ajassa 58:45, kun SKA paineli ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Jokerit ei kuitenkaan luovuttanut, vaan rynnisti vielä tasoihin 37 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Jordan Schroederin osumalla.

Matsi eteni jatkoajalle, jota ehdittiin pelaamaan 2:39 ennen ratkaisumaalin syntymistä. Sen viimeisteli Jokerien puolustaja David Sklenicka. Näin Jokerit voitti toisen ottelunsa putkeen ja jatkaa edelleen läntisen konferenssin piikkipaikalla.

Hartwall Arenalla huippuottelua oli seuraamassa yhteensä peräti 10 104 katsojaa.

Jokerit kohtaa myös seuraavassa ottelussaan SKA:n, mutta tuo ottelu pelataan Pietarissa. Kamppailu käydään tulevana tiistaina kello 19:30 alkaen.

Schroederin tasoitusmaalin ja Sklenickan voitto-osuman näet alta tai linkeistä.

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
HERTTINEN.

Jordan Schroeder tasoittaa ottelun 37 sekuntia ennen sen päättymistä. 😳😳

Jatkoajalle mennään!

#Jokerit #KHLfi #dplusfi

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
JOKERIT VOITTAA!

David Sklenicka ratkaisee ottelun jatkoajalla! Oi mikä ihana ilta!

#Jokerit #KHLfi #dplusfi