Jesperi Kotkaniemi palaa vanhan kotiyleisönsä eteen myöhemmin viikolla Carolina Hurricanesin matkustaessa Montreal Canadiensin vieraaksi torstain ja perjantain välisenä yönä pelattavaan otteluun.

Porilaishyökääjä saattaa saada paluuotteluunsa rinnalleen täysin suomalaisen kaksikon, sillä päävalmentaja Rod Brind’Amour peluutti nuorukaista maanantain harjoituksissa ykkösketjussa yhdessä Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen kanssa.

Hurricanesin kakkosketjun muodostivat harjoituksissa Andrei Svetshnikov, Martin Necas sekä Nino Niederreitter.

Brind’Amour ei tosin vielä luvannut kokonaan suomalaisen ykkösketjun aloittavan Canadiens-ottelua yhdessä.

- Pyörittelemme vielä jonkin verran ideoita. Meillä on kasassa hyvä joukkue, joten meidän ei tarvitse juurikaan miettiä peluutuksia tai sitä, kenet uskaltaa päästää jäälle ketäkin vastaan. Meillä on varaa antaa kaikkien pelaajiemme pelata vastustajaa kuin vastustajaa vastaan. Siitä tunnistaa hyvän joukkueen – me alamme todellakin olla sellainen, päävalmentaja kommentoi medialle.

21-vuotias Kotkaniemi ei ole kerännyt tehopisteitä kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Myös hyökkääjän peliaika on jäänyt molemmissa otteluissa vain noin 12 minuutin tuntumaan.