Jokerit on tekemässä kovan luokan kaappauksen uudeksi päävalmentajakseen. Ilta-Sanomien tietojen mukaan joukkue on lähellä sopimusta Antti Pennasen kanssa.

Pennanen toimii parhaillaan Leijonien alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana, mutta hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen.

42-vuotias Pennanen luotsasi Nuoret Leijonat edellisissä MM-kisoissa pronssille. Suomen mestaruutta hän puolestaan pääsi juhlimaan HPK:n päävalmentajana keväällä 2019.

Jokerien puheenjohtaja ja GM Jari Kurri sekä myöskin Pennanen olivat melko vähäsanaisia tapauksen suhteen, mutta kumpikaan ei kuitenkaan kieltänyt väitteitä.

– (Jari) Kurri tietää Jokerien tilanteen parhaiten, Pennanen kuittasi.

– En halua kommentoida keskeneräistä asiaa, Kurri puolestaan vastasi.

Joka tapauksessa varmaa on kuitenkin se, että Jokerien päävalmentajana parhaillaan operoiva Lauri Marjamäki ei jatka pestissään enää ensi kaudella.