Moni Liiga-seura on tällä hetkellä taloudellisesti todella ahtaalla. Viime kaudella pelattiin ilman yleisöä, eikä tälläkään kaudella hallit ole täyttyneet takavuosien tapaan. Pahin taloudellinen kurimus voi kuitenkin olla vasta edessä.

Liiga saattaa joutua taas siirtymään peleihin ilman yleisöä. Tilanne on kuitenkin erilainen kuin aiempina vuosina. Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen kävi asiaa läpi Ylen haastattelussa.

– Meille ei ole tulossa tämän hetken tiedon mukaan viimevuotisia kustannustukia, emmekä voi neuvotella määräaikaisten lomautuksista tai muista liikkeistä työehtosopimuksien takia. Näillä toimenpiteillä moni seura selvisi viime kaudesta. Kun lisäksi huomioidaan, että seurojen puskurivarannot on käytännössä syöty, niin tilanne näyttää surulliselta, Virkkunen summaa.

– Kysymys kuuluu, pystymmekö pitämään pyörät pyörimässä. Kumppanit ja fanit ovat olleet tähän asti tosi hienosti mukana, mutta kun nyt alkaa jo kolmas koronatalvi, niin sekään ei ole enää helppoa.

Yksikin kuukausi ilman yleisöä olisi valtava taloudellinen takaisku.

– Käytännössä joudumme hyvittämään kausikorttilaisille, jos he eivät pääse katsomaan otteluita. Jos yleisöä ei pääse paikalle pelkästään tammikuussa, niin se on Kärpille äkkiä 6-7 kotiottelua, joka on yli 20 prosenttia kauden kotipeleistä, Virkkunen laskeskelee.