Leijonat julkisti torstaina joukkueensa Pekingin talviolympialaisiin, jotka pelataan helmikuussa. Suomen joukkue koostuu lähinnä KHL:n huippunimistä. Lisäksi mukana on viisi pelaajaa Sveitsin pääsarjasta ja kaksi pelaajaa kotimaisesta Liigasta.

Yksi Sveitsin pääsarjasta mukaan tullut nimi on todellinen NHL-konkari Valtteri Filppula, joka nähtiin olympialaisissa myöskin Vancouverissa talvella 2010. 37-vuotias Filppula pelaa loistavaa kautta Genève-Servetten joukkueessa. Hän on tehtaillut kauden 35 pelaamaansa otteluun tehopisteet 13+22=35 ja löytyy pistepörssistä sijalta 12.

Filppulan valinta olympiajoukkueeseen ei ollut mikään yllätys tässä tilanteessa. Hän on kokenut pelimies, joka kykenee vielä tässäkin iässä tekemään tulosta ja olemaan avuksi joukkueelle lukuisilla muillakin tavoilla.

Faktahan on se, ettei Filppula olisi mahtunut joukkueeseen, mikäli NHL-pelaajat olisivat päässeet mukaan turnaukseen. Hänen viimeiset kautensa taalaliigassa eivät olleet enää kovinkaan suuria menestyksiä.

NHL-pelaajien poisjäännin myötä merkittävä ovi on Filppulalle vielä raollaan. Hänellä on mahdollisuus tehdä suomalaista kiekkohistoriaa vielä tämän kevään aikana uran ollessa jo väistämättä loppusuoralla. Hänellä on mahdollisuus nousta legendaariseen kolmen kullan kerhoon!

Kolmen kullan kerhon jäsenillä on palkintokaapissaan Stanley Cup, olympiakulta sekä maailmanmestaruus. Filppula oli voittamassa Stanley Cupia Detroit Red Wingsissä kesällä 2008.

Kuten lähihistoriasta olemme saaneet huomata, Jukka Jalonen on menestynyt valmentamissaan turnauksissa erinomaisesti. Leijonat kamppailee tälläkin joukkueella realistisesti olympiakullasta, jota ei ole toistaiseksi koskaan aiemmin onnistuttu voittamaan.

Ja koska tänä vuonna MM-kisat ja olympialaiset ovat lähtökohtaisesti suurin piirtein samantasoiset, on Filppulalla mahdollisuus nykykunnossaan olla mukana myöskin kevään kotikisoissa. Ja palaten Jaloseen, niissäkin kisoissa Suomella on kaikki eväät voittaa maailmanmestaruus.

Filppulan pelaajauran on ajateltu olevan viimeisten vuosien aikana jo loppusilausta vaille valmis. Erilaisten sattumusten myötä konkarille avautuikin vielä kaikkien aikojen mahdollisuus saavuttaa jotain suurta suomalaisessa jääkiekossa.

Vaikutti siltä, että Filppulan juna olisi jo mennyttä. Mutta mitä vielä, hänellä saattaa olla elämänsä tilaisuus nousta klubiin, jossa on tähän mennessä 29 pelaajaa ja yksi valmentaja, eikä heistä yksikään ole suomalainen.

Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tulevina kuukausina tulee tapahtumaan tämän asian tiimoilta!