KalPa voitti perjantai-illan Liiga-ottelussa Kärpät kotonaan lukemin 6-3. Ottelu oli vaiherikas ja siinä sattui yhtä sun toista.

Kärpät karkasi avauserässä jo 3-0-johtoon. Joukkueen maaleista vastasivat Topi Niemelä, Mika Pyörälä sekä juuri Kärppiin paluun tehnyt Antti Kalapudas.

Toisessa erässä homma kääntyi kuitenkin täysin päälaelleen, kun KalPa tehtaili seitsemään minuuttiin neljä maalia ja kaikkiaan viisi maalia toisen kaksikymppisen aikana. Osumista vastasivat Tuomas Vartiainen, Tuomas Kiiskinen kahdesti, Juuso Mäenpää sekä Lasse Lappalainen. Päätöserässä Elias Koponen viimesteli loppulukemat tyhjiin.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Kärppien päävalmentaja Lauri Mikkola lyttäsi oman joukkueensa pelaamisen ottelun toisessa erässä.

– Loistava eka erä meiltä, mutta siihen se sitten jäikin. En tiedä luultiinko, että peli oli ohi. Kaveri komppasi toiseen erään ja nosti kamppailutasoa. Meillä lähti siitä huono kierre käyntiin, jouduttiin ottamaan jäähyjä ja kaveri rankaisi ylivoimilla. Todella anteeksiantamaton ja lapsellinen toinen erä meiltä, Mikkola harmitteli.

Joukkueet kohtaavat uudelleen jo tänään lauantaina Kuopiossa. Ottelu alkaa kello 17:00.