Leijonat nappasi historiansa ensimmäisen olympiakullan vuoden 2022 turnauksesta Pekingistä. Näin ollen se tarkoitti muun muassa sitä, että yksi suomalaispelaaja teki komeaa historiaa.

Joukkueen puolustaja Mikko Lehtonen on nyt ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on voittanut urallaan kultamitalin olympialaisista, MM-kisoista sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoista. Kaikkiaan kyseiseen saavutukseen on historian aikana yltänyt 38 pelaajaa. Muut ovat venäläisiä tai kanadalaisia.

28-vuotias Lehtonen valittiin myöskin olympiaturnauksen tähdistökentälliseen. Hän teki kuuteen otteluun tehopisteet 1+3. Maailmanmestaruuden hän voitti vuonna 2019 ja nuorten MM-kultaa hän nappasi vuoden 2014 kisoista.