NHL-kausi alkaa olla siinä vaiheessa, että moni joukkue voi jo sanoa playoff-haaveille hyvästit. Leijona-faneja alkaa näihin aikoihin puhuttaa mahdolliset NHL-avut MM-kisoihin.

Varsinkin tänä vuonna MM-joukkue puhuttaa, sillä turnaus pelataan Suomessa. Yle kysyi haastattelussaan Rasmus Ristolaiselta tämän mietteitä ainakin Tampereen Nokia Arenalla pelattavista kotikisoista.

— Kun miettii, että siellä on kotikisat tänä vuonna, niin eihän se huonolta kuulosta ollenkaan, Ristolainen kommentoi. Ei minulla ole mitään estettä, miksen voisi tulla, joten katsotaan nyt. Mutta en ole vielä sen enempää asiaa miettinyt, pelataan nyt täällä ensin pelit pois.

Ristolaisen välit maajoukkueeseen olivat avoimen tulehtuneet Rassen jäätyä ilman kutsua ensimmäiseen olympialeiritykseen. Osapuolet ovat kuitenkin puhuneet asiasta, eikä eripuraa kuulemma enää ole.