sizes="512x512" sizes="192x192" sizes="128x128" sizes="64x64" sizes="32x32"

IS: Jonne Virtaselta paljastus TPS-potkuista – välit edelleen poikki yhden seurapomon kanssa

Markus Nuutinen
HPK – TPS

Uransa tähän kauteen päättävä kohuhyökkääjä Jonne Virtanen muistelee Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa TPS:stä ennen kauden 2019-20 alkua saamiaan potkuja.

Nykyisin 34-vuotias hyökkääjä paljastaa, että asiat on selvitetty yhtä vaille kaikkien TPS:n silloiseen johtoportaaseen kuuluvan henkilön kanssa. TPS perusteli potkuja Virtasen hanskasta lähteneellä alkoholinkäytöllä. Lopulta Virtanen kuitenkin voitti oikeustaistelun vanhaa seuraansa vastaan.

– En koskaan jättänyt treenejä tai pelejä väliin. Olin silloin niin saatanan vihainen, että miten minulle voidaan tehdä näin.

Hyökkääjä siirtyi Tanskan liigan Herningiin, jossa alkoholi maistui jälleen.

– Se stressi oli hirveä, kun odotin oikeuden päätöstä. Joko joudun maksamaan oikeuscasen, 70 000 euroa, tai saan 100 000 euroa korvauksia. Olin tuhlannut rahaa aika paljonkin yli varojeni, Virtanen tunnustaa.

– Olin pirun vihainen niille Tepsin ihmisille aluksi. Sitten ymmärsin, että olisin itsekin voinut tehdä juttuja toisin. Että ehkä vika ei olekaan pelkästään muissa, mies myöntää.

Hyökkääjä paljastaa, että välit silloisen TPS-päävalmentaja Kalle Kaskisen sekä urheilujohtaja Antero Niittymäen kanssa korjaantuivat myöhemmin. Yhden TPS-pomon kanssa mies ei sen sijaan ole edelleenkään väleissä.

– Ainoa, kenen kanssa en ole jutellut, on sen aikainen toimitusjohtaja Santtu Jokinen. Oikeudenkäynnin jälkeenkin hän väitti, että he ovat tehneet kaiken oikein, mitä he eivät olleet tehneet. Hänen kanssaan en ikinä päässyt samalle sivulle. Hänen edeltäjänsä Mika Eskola oli sen sijaan hemmetin hyvä tyyppi.

– Kun sen vihan sai pois, ja sain juteltua niiden ihmisten kanssa, se helpottui. En tykkää kantaa kaunaa ketään kohtaan. Nämä ovat kuitenkin vain jääkiekko- ja raha-asioita. Ihmiset ovat tämän elämän suola, ei se, että kuinka paljon on rahaa tilillä tai onko yksi jääkiekko-ottelu mennyt niin tai näin, Virtanen päättää TPS-casen.

Voit lukea Virtasen haastattelun kokonaisuudessaan täältä.

Voita robotti-imuri – arvo 499€!

  1. Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
  2. Osallistu arvontaan.
  3. Voit voittaa robotti-imurin, jonka arvo on 499€!
OSALLISTU NYT!
Asenna appi

Leijonat

Leijonafanien ykkösmedia