Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue aloitti urakkansa Hlinka Gretzky Cupissa sunnuntai-iltana kirvelevällä 3-4-tappiolla Tshekkiä vastaan.

Suomen alku Kanadan Red Deerissä pelattuun turnauksen avausotteluun oli hankala Tshekin karattua jo avauserän kolmannella minuutilla johtoon Filip Stanclin maalilla. Seuraavaa maalia saatiin odotella lähes toisen erän puoliväliin saakka – asialla jälleen Tshekki ja HIFK:sta ja NHL:stä tutun Marek Zidlickyn poika, hyökkääjänä pelaava Adam Zidlicky.

Pikkuleijonat nousi mukaan peliin toisen erän lopulla Kasper Halttusen ylivoimaalilla. Kolmannessa erässä Kalle Kangas ja Joona Saarelainen nostivat Suomen rinnalle ja ohi, mutta Tshekki ei nöyrtynyt vaan nousi Stanclin illan toisella maalilla tasoihin, kun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta vain 32 sekuntia.

Ottelu eteni lopulta voittomaalikilpailuun, jossa Pikkuleijonilta maalinteossa onnistuivat jo varsinaisella peliajalla osunut Saarelainen, kolmantena laukonut vasta 16-vuotias superlupaus Aron Kiviharju sekä Emil Järventie. Ottelu ratkesi Tshekin hyväksi kuudensilla laukojilla Eduard Salen onnistuttua maalinteossa. Pikkuleijonista toistamiseen yritysvuorossa ollut Kiviharju ei tällä kertaa onnistunut tuomaan Suomea tasoihin, mikä tarkoitti Tshekille maukasta 4-3-voittoa.

Pikkuleijonat kohtaa turnauksen alkusarjassa vielä USA:n ja Saksan. Kohden neljän lohkon joukkueen kaksi parasta selvittävät tiensä turnauksen välierävaiheeseen. Toisessa lohkossa pelaavat Slovakia, Ruotsi, Sveitsi ja Kanada.