Uusien tuulien Jääkiekon Mestis on pitänyt hiljaiseloa ensi kauden otteluohjelman suhteen pitkään, mutta vihdoin tällä viikolla odotus päättyy.

Sarjan Twitter-tilillä tiedotettiin elokuun alussa, että tulevan sesongin ohjelma julkaistaan perjantaina. Se kokee pakosti joitain muutoksia, vaikka aiemmin toukokuussa Mestiksen tiedotteessa kerrottiin kaikkien 14:n pelaamalla sarjapaikkansa uusineen joukkueen saaneen lisenssin myös ensi kaudelle.

Savonlinnalaisen SaPKon toiminta loppui juhannuksen tienoilla konkurssin takia. Lisäksi ilmoilla on ollut puheita siitä, että sarjassa pelaisi ensi kaudella latvialaisjoukkue.

Viime keväänä pelatussa karsintasarjassa Mestis-joukkueet uusivat sarjapaikkansa, kun TUTO oli paras ennen Peliittoja, SaPKoa ja Kooveeta. Suomi-sarjasta nousua yrittäneistä JHT oli viides ja D-Kiekon edellä.