Liigan sarjataulukon viimeisellä sijalla majailevan Lappeenrannan SaiPan kulisseissa kuohuu. Ilta-Sanomat uutisoi SaiPan päävalmentajan Pekka Virran kiusallisesta mokasta, joka on nyt tullut julkisuuteen.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Virta oli lähettänyt 30. syyskuuta TPS:ää vastaan kärsityn 1-4-tappion jälkeen vahingossa pelaajien Whatsapp-ryhmään viestin, jossa joitain pelaajia kritisoitiin. Viestin oli tarkoitus mennä valmentajien ryhmään. Viesti oli poistettu pelaajien ryhmästä kahdessa minuutissa, mutta tieto siitä levisi kuvakaappausten avulla.

Virran mukaan ketään pelaajaa ei ole haukuttu viesteissä.

– No ei mitenkään sillä tavalla. Enemmän se varmaan yllätti pelaajia, että se viesti otettiin pois. Viestissä oli arvio siitä, miten pelaajat ovat pelanneet, keitä pelaajia otetaan ja keitä ei oteta pois kokoonpanosta. Kyse ei ollut siitä, että olisin lähettänyt pelaajille viestin, missä olisin haukkunut heitä. Ei missään tapauksessa. Minusta se on väärin, että tätä yritetään vääristää niin, että olisin haukkunut pelaajia. Se ei pidä paikkansa, Virta sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

Virta oli ihmeissään, että tapaus vuoti julkisuuteen.

– Tämä tuli ihan puskista. Tämä mua tietenkin kiinnostaa, että kuka tästä on ottanut yhteyttä Ilta-Sanomiin. En tiedä kuka tässä oikein haluaa savustaa minua ulos tai mustamaalata. Olisi mielenkiintoista tietää, kenellä on sellainen agenda, Virta sanoo.

SaiPan esitykset ovat jatkuneet surkeina viestiepisodinkin jälkeen. Joukkue on hävinnyt tässä kuussa kaikki kolme otteluaan.

LUE MYÖS: Liigan jumboseura SaiPa antoi potkut Pekka Virralle