Sami Niku oli yksi isoimmista hankinnoista tälle Liiga-kaudelle. Niku yritti NHL-läpimurtoa vuosien ajan ja takoi samalla hurjia tehoja farmissa. Ennen kauden alkua Niku olikin ennakkosuosikki pakkien pistepörssin voittoon.

Nikun paluu Liigaan lähti hieman hitaasti liikkeelle. Viime aikoina tähtihankinta on löytänyt oman tasonsa, ja nyt Niku on iskenyt 16 ottelussa tehot 2+9=11.

Nikulta odotetaan paljon, sillä hän on yksi koko sarjan parhaiten palkatuista pelaajista. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Niku saa kaudesta palkkaa 250 000 euroa.

– En osaa ottaa ylimääräisiä paineita. Pelaan jääkiekkoa niin kuin olen aina pelannut. Olen sellainen oman tien kulkija, jota ei kiinnosta, mitä ulkopuolella sanotaan tai puhutaan. Teen oman työni niin kuin osaan, Niku sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.