Sveitsiläisseura Lugano on kahden Leijonista tutun tähden kintereillä, uutisoi Corriere del Ticino -lehti.

Aviisin mukaan National Leaguen mahtiseura on iskenyt silmänsä sekä JYPin puolustaja Sami Nikuun että Klotenin hyökkääjä Arttu Ruotsalaiseen.

Ruotsalaisen kerrottiin jo aiemmin Aftonbladetin toimesta siirtyvän ensi kaudeksi SHL-seura HV71:n riveihin. HV71:n pomo ampui kuitenkin huhun alas torstaina.

Suomalaiskaksikosta Nikun päätavoite on ensi kaudella NHL:ssä, joskin mies on jo kertonut palaavansa rapakon taakse vain yksisuuntaisella NHL-diilillä. Miehellä on tietojen mukaan useita ottajia myös Euroopassa.

Niku on dominoinut kuluvalla kaudella kotimaista Liigaa ja iskenyt 49 ottelussa tehot 9+29=38. Nikun tavoin Pohjois-Amerikasta Eurooppaan täksi kaudeksi palannut Ruotsalainen on mättänyt Sveitsin liigassa 48 peliin tehot 17+20=37.