TPS:n taloudellinen tulos parani – jäi silti tappiolle tilikaudesta

TPS:n Liiga-joukkueen taustalla vaikuttavan HC TPS Turku Oy -konsernin päättyneen tilikauden tulos painui 284 000 euroa pakkaselle.
Parannusta viime vuoteen on silti merkittävästi, sillä vielä tuolloin turkulaiset tekivät massiiviset kahden miljoonan euron tappiot.
Seura perustelee parantunutta tulosta tiedotteessaan:
Kaudella 2023–2024 aloitettua talouden tehostamisohjelmaa on jatkettu suunnitelmallisesti, ja se on tuottanut konkreettisia säästöjä. Kulurakennetta on kevennetty kautta linjan.
Suurimmat säästötoimenpiteet on nyt tehty, ja jatkossa painopiste siirtyy entistä enemmän liikevaihdon kasvattamiseen. Yritysmyynnin osalta on ollut havaittavissa myönteistä kehitystä, mutta sen kasvattaminen on jatkossa keskeinen edellytys yhtiön taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Lipunmyynnin kehitys on ollut viime vuosina vakaata, ja kotiotteluiden yleisökeskiarvo kaudella 2024–2025 nousi 5 688 katsojaan – korkeimmalle tasolle yli vuosikymmeneen.
– Tämän merkittävän tulosparannuksen taustalla on onnistumisia useilla osa-alueilla, sekä HC TPS:n että Turku Liven toiminnassa. Vaikka tulos jäi edelleen tappiolliseksi, voidaan saavutusta pitää vahvana osoituksena siitä, että viime vuosien toimenpiteet alkavat tuottaa konkreettista tulosta, toimitusjohtaja Aki Holma kommentoi.
– Suunta on oikea, ja tämä osoittaa, että TPS:lla on mahdollisuus toimia tulevaisuudessa omavaraisesti. Talouskuri säilyy jatkossakin, mutta fokus on entistä enemmän liikevaihdon kasvattamisessa, Holma jatkaa.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!