Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat alkavat Tapaninpäivänä Yhdysvalloissa.
Nuoret Leijonat lähtee turnaukseen yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista, onhan sillä jalkeilla joukkue, josta löytyy useita viime vuoden MM-hopeajoukkueen pelaajia.
Suomen kannalta toistaiseksi ikimuistoisin alle 20-vuotiaiden MM-turnaus pelattiin Helsingissä vuodenvaihteessa 2016. Nuoret Leijonat dominoi turnausta ja voitti finaalissa Venäjän Kasperi Kapasen jatkoaikamaalilla 4-3.
Tuosta joukkueesta yhdeksää pelaajaa lukuunottamatta kaikki ovatkin sittemmin nousseet aina NHL:ään asti. Näistä komeimman uran tähän asti ovat taalajäillä tehneet MM-kotikisoissa vielä ykkösketjun varjoon jäänyt Mikko Rantanen, Sebastian Aho, Roope Hintz sekä Patrik Laine, joista jokainen on noussut NHL:ssä tähtiluokkaan.
NHL:ssä pelaavat vielä tänäkin päivänä kultasankari Kapasen sekä edellä mainitun nelikon lisäksi paluun Pohjois-Amerikkaan täksi kaudeksi tehnyt Juho Lammikko sekä kaksi Stanley Cupia Florida Panthersissa voittanut Niko Mikkola.
Vuoden 2016 MM-kisojen jälkeisen kesän NHL-varaustilaisuus oli sekin suomalaisittain kaikkien aikojen ilotulitusta, kun Laine, Jesse Puljujärvi sekä Olli Juolevi varattiin kaikki ensimmäisen viiden pelaajan joukossa. Kolmikosta silti ainoastaan Laine onnistui tekemään todellisen läpimurtonsa NHL:ssä.
MM-kultajoukkueesta kaikki puolustaja Eetu Sopasta lukuunottamatta ovat tehneet lopulta ammattilaisuran jääkiekon parissa, jos ei NHL:ssä, niin vähintään Euroopan huippusarjoissa tai Liigassa. 35 Liiga-ottelua pelannut Sopanen lopetti uransa loukkaantumisten vuoksi tammikuussa 2018.
Kuinka monta tämän vuoden MM-joukkueen suomalaisista onnistuu murtautumaan lopulta NHL:ään, saati sitten tarunhohtoisen kiekkoliigan tähtikategoriaan? Turnaus käynnistyy Nuorten Leijonien osalta Tapaninpäivän iltana kello 22.30 ottelulla Tanskaa vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Voi ei! Leijonissa debytoinut SM-liigan maalitykki loukkaantui
- Yle: Suomen juniorimaajoukkueissa pelanneet hyökkääjät Ilvekseen
- Urheilucast huhuili tehopuolustajaa Jokereihin – pelaaja tulistui: ”Rehellisesti sanottuna täyttä p*skaa”
- Jyrki Aholta suorat sanat Leo Komarovin ulosajotilanteesta: ”Voi sattua vielä pahemminkin”
- Suomalaislupaus vietti vahvaa tehoiltaa NHL:ssä – teki ensimmäisen maalinsa!
- Kärpistä lähtenyt hyökkääjälupaus löysi uuden seuran Liigasta!
- Kärpät-hyökkääjän sopimus purettu: ”Ei onnistuttu löytämään sopivaa roolia”
- Pikkuleijonilla edessä viimeinen turnaus ennen MM-kisoja – tässä Suomen joukkue
- IS: HIFK pelaajakaupoilla – haaviin toisen Liiga-seuran puolustaja!
- Tänään Liigassa: MM-kultaleijonan odotettu paluu
- IS: Tappara rysäytti jälleen – haaviin MM-kultaleijona
- TPS:n kovapalkkainen ulkomaalaisvahvistus on myynnissä!
- IL: Tapparan superlupaus Oliver Suvannon ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: TPS ja Lukko Leijonat-hyökkääjän kintereillä – ”Napakka tarjouskisa”
- Ruotsalaislehti: KalPa on kaupitellut ulkomaalaisvahvistustaan muille Liiga-seuroille
- Kärpistä lähtenyt hyökkääjälupaus löysi uuden seuran Liigasta!
- Paljastus: useat SHL-seurat jahtaavat Liigan suomalaistähteä
- Urheilucastin väite: Jokerit tekemässä hirmukaappauksen Liiga-seurasta!
- Lehtitieto: tähtihyökkääjä jättää Ilveksen!
- HPK:n olympialaisiin valittu maajoukkuepuolustaja: uusi seura