Dramaattinen ratkaisu! Tässä ovat Liigan puolivälierien otteluparit
Liigan puolivälierin otteluparit ovat nyt selvillä. Pudotuspeleissä vastakkain ovat Tappara ja HPK, KooKoo ja Pelicans, SaiPa ja Ässät sekä Ilves ja KalPa.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella riitti draamaa. Omassa ottelussaan HIFK lähti kolmanteen erään 1-0 johdossa vahvan puolustustaistelun jälkeen. Heti päätöserän alussa Petr Kodytek lensi suihkuun huitomisesta ja KalPa iski kaksi maalia viiden minuutin ylivoimalla.
HIFK:n maalipaikat olivat vähissä ja loppukiri vaisu. Lopulta Sebastian Repo kuitenkin onnistui iskemään tasoitusmaalin ohjurilla KalPan maalin edestä.
Jatkoerässä molemmilla joukkueilla oli paikkansa. HIFK pääsi pelaamaan kaksi minuuttia ylivoimaa, kun Patrick Curry otti kahden minuutin rangaistuksen huitomisesta. KalPa onnistui jäähyn tappamaan ja hetkeä myöhemmin Juuso Könönen ohjasi kuopiolaisten 3-2 voittomaalin lähietäisyydeltä sisään.
Porissa vastakkain olivat Ässät ja Kiekko-Espoo. Patapaidet aloittivat ottelun väkevästi ja jyräsivät pikavauhtia 3-0 johtoon. Espoolaiset pistivät vielä vahvan taistelun pystyyn, mutta lopulta Ässät olivat vahvempi joukkue maalein 5-2.
Liigan puolivälierien otteluparit
- Tappara – HPK
- KooKoo – Pelicans
- SaiPa – Ässät
- Ilves – KalPa
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata HIFK:sta lähteneen Leijonat-tähden!
- Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – todellinen yllätyspesti!
- Shokkikäänne – Suomen NHL-superlupaus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Kultaleijona sai lähtöpassit – huhut vievät takaisin Liigaan!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan – MTV: nyt puhuu Jokerit-pomo
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- IL: HIFK:lta jättikaappaus – haaviin Olli Jokisen luottomies