Jesse Puljujärvi rokotti Ruotsia hatullisen verran – Pikkuleijonat rynnisti maailmanmestaruuteen
Kuva: Getty Images
Pikkuleijonat ovat päättäneet varhain maanantai-aamuna alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen Yhdysvaltojen Grand Forksissa komeaan maailmanmestaruuteen. Ruotsi osoittautui finaalissa kesyksi ja Suomi murskasi rakkaan naapurimme 6-1-numeroin. Ratkaiseva oli avauserä, jonka aikana Tre Kronor yllätettiin kolmesti.
Finaalin hahmoja olivat kolme maalia syöttänyt Janne Kuokkanen ja hattutempun Ruotsin verkkoon naulannut Jesse Puljujärvi. Puljujärvi oli myös alkuvuodesta mukana voittamassa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa, joten maailmanmestaruus oli Kärppien hyökkääjälle kauden toinen. Myös Kristian Vesalainen sai tuplamestaruuden Frölundan voitettua sunnuntaina SHL:n.
Nopeaa toimintaa
Suomi rankaisi Ruotsia ensimmäistä kertaa vain minuutin pelin jälkeen. Kasper Kotkansalo syötti Eeli Tolvasen irti ja snaipperin tarkka laukaus livahti Filip Gustavssonin selän taakse. Pikkuleijonien johto kasvoi avauserän 15. minuutilla, kun Otto Somppin röyhkeä sisäänajo tuotti tulosta. Syöttöpiste merkittiin Janne Kuokkaselle. 2-0-maalista ei ehtinyt sitten kulua minuuttiakaan, ennen kuin Gustavsson yllätettiin jo kolmannen kerran. Tällä kertaa kiekon reppuun laittoi Eetu Tuulola.Pulju-show käyntiin
Suomen vahva ote jatkui toisessa erässä. Seuraavaksi oli Jesse Puljujärven vuoro onnistua, kun peliä oli noin puolet takana. Kuokkasen syöttö vapautti ”Puljun ” läpiajoon, josta Kärppien hyökkääjä ei erehtynyt. Napakka harhautus oikealta vasemmalle ja pikkumusta Gustavssonin haarojen välistä verkonperukoille. Tässä vaiheessa peli näytti selvältä ja Ruotsi käytti välittömästi neljännen maalin jälkeen Pikkuleijonien hyvän olon tunteen hyväksi. Lias Andersson oli jäänyt vapaaksi ja hyökkääjän rannelaukaus yllätti Suomen tolppien välissä vartioineen Ukko-Pekka Luukkosen. Tre Kronor vaihtoi kolmannen erän alkuun maalivahtia ja Gustavsson sai antaa tilaa Filip Larssonille. Se ei Pikkuleijonien tahtia hidastanutta, sillä pelikellon näyttäessä 45. minuuttia Ruotsin verkot heiluivat jälleen. Kuokkanen syötti maalin takaa taakseen Puljujärvelle, joka lämäsi illan toisensa komeasti suoraan one-timerista. Pikkuleijonat saivat vielä ottelun viimeisillä minuuteilla kahden minuutin ylivoiman. Hetkeä myöhemmin Puljujärvi täydensi hienon iltansa hattutemppuun ja sinivalkoiset juhlat olivat valmiita alkamaan. NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olli Jokinen MTV:llä: tekisi ison muutoksen Leijonien ketjuihin
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – Leijonien MM-juna jatkaa raiteillaan
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!