Sakke Pietilän puheenvuoro: Leijonilla flow-tila päällä – virheitä ei pelätä
Kuva: Juha Tamminen
Iso ja intensiivinen kiekkoviikonloppu tulossa. Meidän sinivalkoinen joukkueemme on pelannut kahdeksan tappiotonta ottelua. Se on pitkä putki vottoisia kansainvälisiä pelejä, vaikka vastus on ollut välillä heikompaa tasoa. Itse olin mukana MM-kisoissa Prahassa 1992, kun meillä oli lähes samanlainen putki (seitsemän voittoa) ennen finaalitappiota.
Leijonilla flow päällä
Voidaan sanoa, että joukkue on flow-tilassa. Tämmöinen onnistuminen ja flow pohjautuvat uskoon omasta tekemisestä, luottamuksesta että kaveri varmasti hoitaa oman ruutunsa, rohkeista ja luovista ratkaisuista. Valmennus uskaltaa ratkaisuissaan luottaa myös intuitioon. Tuommoisessa onnistumisen kierteessä kaikki energia kohdistuu tavoitteen saavuttamiseen sulkien kaiken ylimääräisen ulkopuolelle.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!Virheitä ei tarvitse pelätä.Flow-tilassa ei tule edes mieleen epäonnistuminen. Joukkue tai pelaaja ei pelkää virheitä, vaan tiedostaa, että joku hävitty kaksinkamppailu tai harhasyöttö kuuluu peliin. Virheitä ei tarvitse pelätä. Rohkean ja menestyvän joukkueen erottaa myös kehonkielestä. Siitä huokuvat ulospäin ylpeys ja terve itseluottamus.
Kaupungin vaihdolla ei vaikutusta
Mitalipelejä vartenhan Suomi joutuu vaihtamaan Pietarin Moskovaan. Varmasti Suomi olisi mieluusti pelannut turnauksen loppuun tutuksi tulleissa olosuhteissa Pietarissa. Olosuhteet ovat varmasti myös Moskovassa ok. Maalit ovat samansuuruisia, kaukalo samankokoinen ja jää yhtä huono. Joskus turnauspaikan vaihtaminen on joukkueelle myös hyväksi ja varsinkin siinä tapauksessa jos peli on tökkinyt. Nythän tilanne on toinen. En näe turnauspaikan vaihdolla olevan suurta merkitystä kaukalosuorituksiin, kunhan fokus pysyy omassa osaamisessa.Paineet Venäjällä
Siirrytään näistä mentaalipuolen asioista jään pinnalle ja huomiseen Venäjä-otteluun. Yhden ottelun playoff-peli on aina arvaamaton. Huomisessa pelissä kotijoukkue Venäjä pelaa suurten, jopa nationalististen paineiden alla.Venäjä pelaa jopa nationalististen paineiden alla.On merkittävää ottelukuvan kannalta, että Suomi pystyy pitämään ottelun pitkään tasaisena ja jopa tekemään avausmaalin. Tuollainen ottelukuva lisää naapurin tuskaa, särkee heidän viisikkopeliään ja johtaa kurittomaan yksilösooloiluun.
Suomella vaihtoehtu
Suomihan on ottelussa kotijoukkue, sillä Suomi voitti B-lohkon, ja Venäjä oli A-lohkossa kakkonen. Tämä antaa valmennukselle hieman työkaluja. Suomi saa esimerkiksi vaihtaa viimeisenä ja täten halutessaan peluuttaa kolmos- tai nelosketjua Venäjän tulikuumaa kolmikkoa (Artemi Panarin, Vadim Šipatšov, Jevgeni Dadonov) vastaan. Tosin tällainen peluutus voi kyllä myös sotkea omaa rytmiä. Mielenkiintoista nähdä, mikä on KJ:n (päävalmentaja Kari Jalonen) valinta. Hiukan on semmoinen tuntuma sormenpäissä, että tuossa Suomen flow-tilassa valmennus antaa vaan mennä kurkkimatta, mitä naapuriaitiossa tapahtuu. Fanien flow-viikonloppu alkaa huomenna klo 16.15. Hu! Sakke PietiläLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!