Jenkkipuolustaja katastrofiturnauksen jälkeen: ”Olemme oppineet läksymme”
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen turnaus oli totaalinen pannukakku. Joukkue hävisi suurista odotuksista huolimatta kaikki kolme otteluaan ja jäi alkulohkoon. Torstain ja perjantain välisenä yönä myös Tšekki nitisti lannistuneen USA:n lukemin 4-3.
Puolustaja Ryan McDonagh ei ennen turnausta voinut kuvitellakaan turnauksen päättyvän näin nopeasti.
– Jos joku olisi ennen turnausta sanonut että lähdemme kotiin kolmen pelin jälkeen, olisin pitänyt häntä hulluna, puolustaja sanoi lehdistölle ottelun jälkeen.
– Olisin sanonut, että tämä joukkue on tehnyt niin paljon töitä, että jätämme kaikki muut taaksemme. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja nyt on täysin turha jossitella.
Kritiikki USA:n heikosta esityksestä on kaatunut valmentaja John Tortorellan niskaan. McDonagh paljasti, mitä valmentaja oli sanonut pelaajilleen viimeisen ottelun jälkeen.
– Pitäkää pää pystyssä. Olette kaikki mahtavia jääkiekkoilijoita ja edustitte maatanne niin hyvin kuin pystytte, oli Tortorella sanonut.
McDonagh ei usko, että joukkue murtui suurten paineiden edessä.
– Kun turnaus alkoi luisua väärään suuntaan, ympärille syntyi paljon hälinää. Emme välittäneet siitä juurikaan, vaan pysyimme hyvin yhdessä.
McDonagh on yksi niistä pelaajista, joka edustaa USA:ta todennäköisesti myös tulevissa huipputurnauksissa. Puolustajan mukaan samanlaista mahalaskua ei ole odotettavissa.
– Olemme oppineet läksymme. Tämä tunne täytyy muistaa, kun seuraavan kerran edustamme maatamme.
Leijonat.com/Otto Palojärvi, Toronto
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!